Aika multaa muistot

Maailmalla on hampaat, joilla se voi purra milloin huvittaa. Minä opin tämän asian, kun olin 16-vuotias. Se, mitä äitini syöpä ja tuskainen liuku kuolemaan alkoi merkitä, oli minulle vielä pimennossa. Maailma antoi aikaa luopua, kunnes täytin 18.

Nuo syyskuun kirpeät aamut. Äänet sairaalan käytävällä. Tikittävä kello seinällä. Kuolevan kyynel. Viimeinen syvä hengenveto.

Me hautasimme äidin, me kolme. Sateisena päivänä. Koivun juurelle.

Sanotaan, että ihminen vanhenee sukupolven verran, kun hän hautaa vanhempansa.

Kaikki oli etäistä, kopion kopiota. Niin kaukana, tai siltä se vaikutti. Kaikki oli kadotettu, mitään ei saavutettu ja mitään ei ehditty. Etsin uutta maailmaa uutislehdistä ja tv-kanavilta, joissa mikään ei ollut totta. Minä halusin hengittää savua.

Hiljaisuus.

Päästin sisimpäni liitämään myrskytuuliin. Annoin enkeleiden kolkuttaa ovelleni. Etsin elämäni palasia ja yritin kasata niitä paksuin rukkasin. Joitakin paloja löytyi. Suurin osa oli iäksi rikki tai hukassa.

Pimeä. Hiljainen. Kylmä.

Elämä oli valunut ohitse, sulanut kuin lumihanki keväällä. Me olemme kaikki sokeita ajan lipumiselle. Me kaikki kuolemme ajan juoksuun, hyydymme viimein sohjoiseen lokahankeen.

Sade löi maahan hautakynttilän liekkiä sammuttaen. Kylmä tuuli puhalsi sydämen läpi, väristi jälleen kerran. Kurotin yksin pimeyteen, mutta siellä ei ollut ketään. Oli vain jäiset lehdet. Äiti, anna minun vielä kerran tuntea lämpösi sateen läpi! 

Epätoivo. Kylmä ja kova maa. Tunne että on palaamassa kotiin.

Mutta ajat muuttuvat, ja niin muutuin minäkin. En enää osannut erottaa toisistaan anteeksiantoa ja anteeksi pyytämistä, niin lähellä toisiaan ne olivat. 

Paljon myöhemmin minä sain vapautua siitä kamalasta tuskasta, joka oli pitänyt minua panttivankinaan. Se on ihme, jonka syytä olen sittemmin etsinyt päiväkirjojeni sivuilta. Lopulta nousin pystyyn ja jatkoin matkaani. En vahvempana, mutta myötätuntoisempana. Rikkinäisin sydämin. Ja kenties siksi elämä alkoi hengittää. 

Viimein elämästä tuli hyvää, kuolemasta kaunista.

Karuselli jatkaa pyörimistään. Parempi nauttia siitä sen aikaa, kun se kestää. Jokainen hetki on kultaa. Sen ymmärrämme vasta myöhemmin. Parempi elää, kun vielä on elämää. Parempi rakastaa, kun on vielä rakkaita ihmisiä. 

Nämä ovat niitä vanhoja hyviä aikoja.

www.jaakkosavolainen.fi