Jaakko Savolainen - Blogi

Katson kirjahyllyäni ja yritän keksiä, minne saisin mahtumaan postitse tilaamani uudet kirjat. Kokonaisen hyllyn verran tilaa vievät omat päiväkirjani. Tai oikeastaan kyse ei ole päiväkirjoista. Ne ovat käsin kirjoittamiani kirjoja, joissa olen dokumentoinut ja suunnitellut elämääni yksityiskohtaisesti yli kymmenen vuoden ajan. Jos ikinä näet minut yksin kahvilassa, lentokentällä tai junassa, minulla on luultavasti tämmöinen kovakantinen kirja edessäni ja kynä kädessäni.

Miksi minä teen sitä? Syy on elämän yksinkertaistaminen. Yksi elämän suurista sotkijoista on suunnittelematon aika, jolloin on paljon tehtävää ja pitää mennä suuna päänä sinne tänne.

Minä suunnittelen etukäteen. Ajattelen paperilla. Havaintoni on, että huipputason ihmiset ajattelevat paperilla. Keskinkertaiset ihmiset luottavat onneen, mielikuvitukseen ja muistiin. Menestyvät ihmiset ajattelevat paperilla.

Minä suunnittelen aikani etukäteen. Suunnittelen vuoden etukäteen. Katson vuotta ja aivan erityisesti suunnittelen lomani etukäteen. Varaan ne, maksan ne ja laitan ne sivuun odottamaan. Ja sitten pakotan lopun vuoden tämän ajan ympärille. Jos en tee niin, vastakkainen asia tapahtuu. Päädyn pakottamaan perheaikaani, tunkemaan sitä niihin kohtiin, jossa töitä ei satu olemaan. Ja usein on niin, että sellaista aikaa ei koskaan aukea.

Minä tapaan toistuvasti ihmisiä (he ovat usein yrittäjiä), jotka sanovat, etteivät he ole olleet lainkaan lomalla vuoteen, pariin. Kohteliaana ihmisenä vältän sanomasta, että herra tai rouva hyvä, sinun elämäsi on täydellisesti hukassa. Olet umpi-idiootti. Jos sinulla ei ole ollut lomaa, se tarkoittaa sitä, että sinulla ei ole mitään kykyä suunnitella ajankäyttöäsi. Ei ole mitään sellaista, joka olisi arvokkaampaa kuin oma elämäsi ja perhe-elämäsi.

Siispä - suunnittelen vuoden etukäteen. Suunnittelen kuukauden etukäteen. Joka kuun alussa katson kalenteria ja sen tärkeitä tapahtumia. Järjestän niitä. Varaan tärkeimmille asioille kokonaisia blokkeja aikaa. Ja “päiväkirjani” saa jälleen täytettä parin sivun verran.

Opin tämän tavan aikanaan eräältä esikuvaltani. Hän on suuresti ihailemani amerikkalainen bisnesmies Brian Tracy, jonka kanssa olen vuosien saatossa vaihtanut hedelmällisiä sähköposteja. Brian kirjoittaa neljä kirjaa vuodessa, mikä on luultavasti enemmän kuin kenelläkään toisella, josta olen koskaan kuullut. Kun kirjoittaa neljä kirjaa vuodessa, elämä on on varmaan hektistä ja monimutkaista?

Ei. Hän on elämän yksinkertaistamisen mestari. Brian sanoi minulle, että hän on vuodesta noin 150 päivää vapaalla.

Satun tietämään että hän esiintyy eri maissa yli 100 kertaa vuodessa. Brian kirjoittaa vuodessa neljä kirjaa, jotka suuret kustantamot julkaisevat. Hänellä on yli $20 miljoonan dollarin kiinteistöyhtiö, jossa on yli 20 eri projektia käynnissä yhtä aikaa. Toisessa yhtiössään hänellä on 12 ihmisen toimistohenkilökunta ja toimiston ulkopuolella 22 ihmistä, joiden palkoista Brian on vastuussa. Lisäksi hän osallistuu useiden hyväntekeväisyysjärjestöjen toimintaan.

Ja arvaa mitä? Brian on 150 päivää vuodessa vapaalla.

Miten se on mahdollista? Koska hän suunnittelee aikansa etukäteen. Koska hän ajattelee paperilla. Koska hän arvostaa omaa elämäänsä ja perhettään sen verran, että ymmärtää pitää niitä tärkeimpinä asioina ajanhallinnassaan.

Usein matkustaessani maailman kiinnostavissa kolkissa koen kiitollisuutta siitä, että olen oppinut ajattelemaan paperilla. Pelkästään kuluneen vuoden aikana kirjoitin tästä päiväkirjaani mainintoja ainakin Venäjällä, Kiinassa, Indonesiassa, Mongoliassa, Ukrainassa ja Intiassa.

Minä en tarvitse 150 päivää vuodessa vapaata. Haluan tehdä enemmän töitä, paljon enemmän! Mutta silti. Vähemmän on enemmän. Se ei ole laiskuutta. Se on tehojen nostamista ja elämän kunnioittamista. Ja paperilla ajatteleminen on ajan hyötykäyttöä. Aikaa kun ei voi säästää, sitä on vaan pakko kuluttaa.

Kadotettu aika ei koskaan palaa. Aikaa ei ole haaskattavaksi. Elämä loppuu aikanaan. Kunnes viikatemies tulee, ehkä ratkaisu kirjojen tilaongelmaan on vaan isompi kirjahylly.

www.jaakkosavolainen.fi

PS. Tsekkaa myös nämä:
www.vuokrataanasunto.fi - Ratkaisut kaikkiin vuokralaisten ja vuokranantajien ongelmiin

www.sijoitaasuntoon.fi - Asuntosijoittajille ja sellaiseksi aikoville tukeva paketti

Olen joutunut tunnustamaan itselleni, että olen viettänyt unettomia öitä ja ollut osittain kykenemätön aiempiin normaaleihin toimintoihini. Huolimatta siitä, että nykyiset liiketoimintahankkeet ovat enemmän kuin innostavia, olen joutunut nousemaan varpailleni ja nähnyt painajaisia, joihin minulla ei ole ollut taipumusta pitkään aikaan.

Muutos sosiaalisessa ilmapiirisssä

Olen siinä käsityksessä, että moneen vuosikymmeneen ei ole ollut tämän kaltaista yleistä ilmapiiriä, jossa luottamus markkinoihin, regulaatioihin ja taloudellisiin instituutioihin on täydellisesti karissut. On hämmästyttävää verrata sosiaalista ilmapiiriä juuri ennen vuosituhannen vaihdetta ja tänään. Tuolloin sijoittajat olivat luottavaisia (yliluottavaisia mielestäni) rahoitusmarkkinoihin, ja johtavat finanssi-instituutiot nauttivat laajaa arvostusta. Sittemmin, erityisesti vuoden 2008 pelastusoperaatioiden jälkeen, täydellinen ilmapiirin kääntyminen on tapahtunut.

Euron tulevaisuudesta

Nähdäkseni on hyvin suuri mahdollisuus siihen, että Kreikka eroaa eurosta, ja mielestäni olisi ollut parempi, jos muut EMU-valtiot olisivat potkaisseet Kreikan pois yhteisvaluutasta jo kolme vuotta sitten. Sillä olisi säästetty paljon kärsimystä. Lisäksi olisi vältytty valtavilta pelastusoperaatioilta, jotka tekevät ongelmasta vain jatkuvasti suuremman. Mielestäni olisi paljon parempi koko Euroopalle, jos Kreikka, Italia ja Espanja potkittaisiin ulos eurosta. (Jopa Ranskaa olisi harkittava.) Jokainen maa palaisi käyttämään omaa valuuttaansa, mutta pitää euron kansainvälisenä valuuttana samalla tavalla, kun US-dollari on käytössä esimerkiksi latinalaisessa Amerikassa. Sillä voi maksaa käytännössä kaikkialla siellä.

Byrokraatit Brysselissä aivopesevät ihmiset uskomaan, että jos Kreikka eroaa eurosta, tuloksena on ennen näkemätön katastrofi. Velkaongelmiin joutuneiden maiden velat pitäisi mielestäni pyyhkiä pois, jonka jälkeen pitäisi tehdä hyvin selvästi vaikeaksi näiden maiden päästä pääomamarkkinoille hakemaan enää lainaa.

Tämä on erittäin kivulias ratkaisu, joten joudun perustelemaan radikaalia kantaani tarkemmin.

Ensinnäkin, tahdon kuulla lähdekriittisen selityksen sille, miksi Kreikan eroaminen eurosta olisi maailmanloppua muistuttava katastrofi, kuten sanotaan. Monilla mailla on historiassa ollut kiinteä valuuttakytkös toiseen valuuttaan, ja tietenkin ennen pitkää tämä kytkös on purkautunut – kuten aina käy. Seurauksena on ollut kriisi, josta on sittemmin päästy hyvin jaloilleen.

Onko parempi ajaa kansa tilanteeseen, jossa ultranatioanlistiset liikkeet tuovat kansalle paljon kaivattua työtä ja järjestystä? Tehtailla tarvitaan ennen pitkää työvoimaa, kun kansakunnan itsetuntoa rakennetaan uudelleen aseita rakentamalla. Edelleen, yleisö on aivopesty uskomaan, että Kreikan eroaminen eurosta olisi katastrofi, kun se todellisuudessa voi olla juuri ongelman ratkaisu!

Toiseksi, yleinen argumentti on tietysti se, että jos maat ottavat omat valuuttansa käyttöön, olisi vaarassa käynnistyä valuuttasota, jossa valuuttojen arvon laskusta kilpaillaan talouden elvyttämiseksi. Mutta huomautan, että eikö nykyinen tilanne sitten jo muistuta eräänlaista valuuttasotaa? Huolimatta siitä halutaanko tätä termiä käyttää, kahdeksan suuren keskuspankin (US, UK, EKP, Japani, Saksa, Ranska, Kiina, Sveitsi) taseet ovat nousseet vuoden 2006 noin $US5 triljoonasta (tuhannesta miljardista) nykyiseen noin $US15 triljoonaan. 

Pointtini on se, että kun katsomme länsimaiden ja Japanin velkatilannetta ja tulevia velkoja, jotka syntyvät eläke- ja terveydenhuoltokustannuksista, keskuspankkien elvytys on annettu vääjäämättömyys, siitä ei tarvitse edes neuvotella. Olen useaan otteeseen käynyt läpi kantaani tämmöisiin interventioihin, enkä tahdo avata sitä keskustelua nyt uudelleen.

Minulla ei ole mitenkään erityisen hyvä käsitys USA:n hallituksesta, mutta Brysselin pelleily saa USA:nkin hallituksen näyttämään organisaatiolta, joka koostuu pelkistä neroista. Brysselin byrokraatit ovat kiinnostuneita siitä, että he pysyvät jatkossakin vallassa. Euroopan ongelma on kaksiosainen. (1) Julkisen kulutuksen osuus BKT:sta on aivan liian suuri. (2) Talouskurin puuttuminen. Mastrichtin sopimuksessa sovittiin, että alijäämät eivät saa olla yli 3% BKT:sta, mutta silti valtiot rikkoivat sitä. Ja ensimmäinen, joka rikkoi sitä, oli itse asiassa Saksa.

Mielestäni ei kannata ajaa kansaa kohtuuttomaan talouskurimukseen, koska se purkautuu joko vallankumouksena tai naapurimaihin kohdistuvana väkivaltana. Kansa voidaan alistaa kahdella keinolla: joko aseilla tai liiallisella velalla. Usein nämä kaksi ilmiötä ennen pitkää korreloivat.

Johtopäätöksiä: Euroopan ääriliikkeet ja osakemarkkinat

Johtopäätökseni on kaksiosainen:

(1) Kansallissosialististen liikkeiden nousu tällä vuosikymmenellä on jatkuvasti todennäköisempää, koska kansa polarisoituu ja joutuu kurjempaan tilaan liiallisen velan, nousevien verojen ja nopeutuvan inflaation vuoksi.

(2) Osakemarkkinoilla on tänä vuonna mitä luultavimmin turha odottaa uusia huippuja mahdollisista elvytyskierroksista huolimatta. Tarvittava elvytyksen määrä suhteessa osakemarkkinoiden kapitalisaatioon on niin suuri, että keskuspankkien taseiden pitäisi luultavimmin kolminkertaistua. Jos huiput kuitenkin syntyvät, pidän sitä osakkeiden härkämarkkinan ylivenyneenä liikkeenä, joka voi päättyä romahdukseen.

Allokaatioihavaintoja

Miksi siis unettomat yöt? Joudun suosittelemaan eri omaisuuslajeihin hajautettua allokaatiota ja sitä, että sijoittajat – itseni mukaan lukien – välttäisivät keskittyneitä positioita, vaan pysyisivät varpaillaan valmiina liikkumaan. Suosittelen erittäin konservatiivista allokaatiota ja siirtämään varallisuutta omaisuuslajeihin, joissa downside-riskit ovat suhteellisesti erittäin pieniä. Siispä varasin muutamia edestakaisia lentolippuja kuluneella viikolla.

Siitäkin huolimatta, että olen ottanut asiakseni tehdä suuria muutoksia bisnes- ja sijoitusstrategioihini kuluneiden viikkojen aikana, en aio antaa markkinoiden tai reaalitalouden vaikuttaa liiallisesti hyvinvointiini. Ihmisellä on vakavia ongelmia, jos hänen onnellisuutensa riippuu markkinoiden liikkeistä.

Sitä paitsi meneillään on jääkiekon MM-kilpailut, mikä on monelle suomalaiselle tärkeä asia (päätellen vanhan kivitalon seinien läpi tulevasta huudosta joka kerta, kun ilmeisesti tehdään maali).

Voikaa hyvin!

www.jaakkosavolainen.fi

Aika ja energia ovat elämän tärkeimmät valuutat. Elämä on tehty näistä kahdesta asiasta: ajasta ja energista. Ne, jotka ovat esiintymisiäni kuulleet seminaareissa, kursseilla ja luennoilla, tietävät kuinka omistautuneesti puhun rahasta, sijoittamisesta ja yrittäjyydestä. Vaikka fanitan rahaa suuresti, se ei ole päämäärä.

Raha sinänsä on arvotonta. Arvo tulee niistä unelmista, joiden toteuttamisessa raha auttaa. Ratkaisevaa on se, keitä me olemme ja mihin me uskomme. 

Suosittelen lukijoitani harkitsemaan sitä, miten he käyttävät nimenomaan aikaansa. Koska valutamme omat arvomme ja intohimomme siihen energiaan, joka käytetään työn tekemieen, lähtökohdan pitäisi olla että se nostaa jokaisen hetken merkityksellisyyttä. Suosittelen pohtimaan aikabudjettia siinä valossa, kuinka paljon olette halukkaita allokoimaan aikaanne tavaroiden hankkimiseen verrattuna siihen, paljonko aikaa omistatte ihmisille, suhteille, perheelle, terveydelle, henkilökohtaiselle kasvulle ja muille komponenteille, jotka kuuluvat korkeatasoiseen elämään.

Työskentele kovasti, työskentele intohimoisesti, mutta käytä kallisarvoisin asiasi, aikasi, sellaiseen joka on sinulle merkityksellistä. Olet ehkä kuullut minun joskus kysyvän esiintyessäni: “Mitä haluaisit tehdä lopun elämääsi?” En koskaan tarkoita sitä kirjaimellisesti. Sellainen kysymys olisi banaali, kun otetaan huomioon muutoksen vääjäämättömyys. Tarkoitan että jos elämäsi äkillisesti ja odottamattomasti päättyisi huomenna, voisitko sanoa että olet tehnyt sitä, mitä olet todella rakastanut? Mitä vaadittaisiin siihen, että voisit tehdä sitä nyt?

Sen sijaan että uhraisimme kaiken muun työllemme siinä toivossa, että eräänä päivänä voimme ostaa takaisin menetetyt uhraukset, meidän täytyy elää täysin tässä hetkessä ja tuntea elämän hauraus. Jos pelkällä rahalla ei voi ostaa paljoakaan elämän kokemuksista, miksi käyttää kallisarvoista aikaa pelkästään rahan ansaitsemiseen - varsinkin kun raha voidaan valjastaa tekemään töitä ihmisen puolesta?

Miksi teet, sitä mitä teet? Miksi se on aikasi arvoista? Kerro se vain itsellesi, jos et halua sitä ääneen sanoa.

Ja ei, tässä ei nyt ole kysymys vähäisimmässäkään määrin laiskottelusta ja työn vieroksumisesta, vaikka osa lukijoista kuuleekin nyt omia pelkojaan puheissani.

Annan esimerkin hauraudesta. Todelliset ongelmat elämässäsi tuskin ovat niitä, joita nyt murehdit tai joiden tuloa pelkäät. Todelliset ongelmat ovat niitä, jotka tulevat harmittoman tuntuisena tiistaina, kun puhelin soi. Maailmasi romahtaa. Jotkut teistä ymmärtävät, mitä tarkoitan.

Minulla ja puolisollani on eräs tapa. Olemme molemmat menettäneet toisen vanhemmistamme nuorena ja olleet läsnä siinä käsittämättömässä hetkessä, kun henki karkaa ihmisestä. Kun aamulla lähdemme askareisiimme, halaamme niin kuin emme enää koskaan tapaisi. Kun sitten illalla tapaammekin, halaamme kuin se olisi armosta tapahtunut ihme. Olemme kuin kaksi innokasta tuttua koiraa, jotka tapaavat tauon jälkeen. Joskus riemukas tervehtimisseremoniamme huvittaa meitä itseämmekin.

Sitä minä tarkoitan elämän haurauden tuntemisella. Älä leikittele sen kustannuksella. Sairaudet ja kuolema kyllä korjaavat sinut jäiseen syleilyynsä. Kuten amerikkalainen ystäväni sanoi: “Don’t fuck with life. You know better.”

Jokainen tunti työssä on myös tunti omaa elämää. Älä työskentele laimeasti. Anna aikasi täydellä teholla ja työskentele koko se aika kun työskentelet. Älä pihtaile, vaan anna kaikkesi. Kova työ pitää kurissa. Kuri on pahanmakuinen lääke, joka tekee hyvää. Äläkä nyt Herran tähden ainakaan pelaa varman päälle, vaan anna palaa!

Rohkaisen lukijoitani saamaan työstään palkkaa ei vain rahassa, vaan kokemuksena, tyydytyksenä ja ilona. Nämä kantavat omaa hedelmäänsä, jotka kestävät ikävyyksien kohdatessa. Ilo on kuin onkin niitä elämän suuria asioita.

Intohimoista päivää, ystävät! Voikaa hyvin. Tervehtikää puolisoanne ja ystäviänne tänään asianmukaisella tavalla.

www.jaakkosavolainen.fi

PS. Tsekkaa myös nämä:
www.vuokrataanasunto.fi - Ratkaisut kaikkiin vuokralaisten ja vuokranantajien ongelmiin

www.sijoitaasuntoon.fi - Asuntosijoittajille ja sellaiseksi aikoville tukeva paketti

Neliosainen kirjoitussarja “Harhakäsityksiä rahasta” poiki muutaman kysymyksen, johin vastaan tässä blogiartikkelissani. Erityisesti kysyttiin, mikä on keskuspankki ja mitä se tekee.

Lyhyesti sanottuna keskuspankki on pankkien pankki, joka käyttää julkista valtaa. Uusimmat keskuspankit ovat täysin valtiollisia. Virallisesti ne eivät pyri maksimoimaan voittoa. Useimmilla valuutta-alueilla on yksi tai useampi keskuspankki. Etelä-Afrikan keskuspankki on hauska laitos siinä mielessä, että se on listattu maan pörssiin ja sen suurimpia omistajia ovat maan kansalaiset.

Keskuspankin pääjohtajan nimittää muodollisesti valtionpäämies. Keskuspankki laskee liikkeelle setelit. Ainakin Euro-alueella Euroopan Keskuspankki ei laske liikkeelle kolikoita, vaan ne laskee liikkeelle valtio.

Setelit ovat velkaa keskuspankin taseessa. Kolikot eivät ole kenenkään velkaa ainakaan Euroopassa eikä niitä ole EKP:n taseessa. Keskuspankin taseessa on siis velkana seteleitä ja varoina pääasiassa korkotuottoa tuovia arvopapereita. Vitsikästä on tietysti se, että veloistaan keskuspankki ei maksa mitään korkoa. En ainakaan ole kuullut, että kenelläkään olisi seteliä, jonka arvo kasvaisi jatkuvasti, koska setelin arvo kasvaisi korkoa. Ei se vaan mene niin.

Tässä kyseltiin, että mistä keskuspankki saa rahansa ja onko se ehkä verovaroin tuettu laitos. Näin usein luullaan, mutta niinpä se ei ole. Valtio ei maksa keskuspankille. Oikeasti melkein aina on niin, etä keskuspankki on se, joka maksaa valtiolle. Tyypillinen keskuspankki tuottaa aika mukavasti. Se maksaa tuotoista “osinkoa” valtiolle (tätä termiä ei käytetä siitä tapahtumasta mutta se on vastaava toimenpide).

Eli keskuspankki on siis julkisesti tuotettu palvelu, joka tuottaa voittoa. Sen lisäksi sillä on vielä monopoliasema rahapolitiikkaan. Sillä on periaatteessa täydellinen valta harjoittaa sellaista rahapolitiikkaa kuin haluaa. Monissa maissa laki määrää (suojaa) keskuspankin asemaa.

Nyt sitten miettikääpäs tätä. USA:n keskuspankki Federal Reserve, vaikka onkin julkisoikeudellinen laitos ja sillä on monopolivalta rahapolitiikkaan, ei ole valtion omistama. Sen omistavat suurimmat liikepankit. Ihan hauska härveli, koska kuten juuri tuli todettua, keskuspankithan tuottavat ihan mukavasti ja saavat toteuttaa juuri sellaista rahapolitiikkaa kuin parhaaksi katsovat.

Ei ole mikään ihme, että setelirahoituskierrosten suurimmat fanittajat ovat olleet pankkiireja, jotka kutsuvat talousneroksi ketä tahansa, joka saa rahaa painamalla osakemarkkinoiden kurssit nousuun.

Kukaan ei tarkista Federal Reserven tilejä. Eikä sen johtajaa ole kukaan kansalainen päässyt valitsemaan. Tätä perustellaan - niin kuin aina keskuspankkien kanssa - sillä, että keskuspankin on oltava itsenäinen. Päätöksenteko ei ole läpinäkyvää eikä poliittinen paine (saisi) vaikuttaa sen päätöksiin.

Vaikuttaakohan omistajien paine? Sitä voi jokainen miettiä itsekseen, kun käy yöllä pissalla.

Keskuspankilla on useita tavoitteita. Virallinen päätavoite on alhainen inflaatio. Tai ei. Se on itse asiassa mahdollisimman vakio inflaatio. Vaihtuva inflaatio on ongelmallinen. Inflaation on oltava tasainen, jotta se on ennustettavaa. Inflaatio voisi siis olla nopeampikin, jos se vaan olisi riittävän vakio. Ongelma on tietysti se, että nopea inflaatio ei tunnu olevan vakio. Mitä nopeampi inflaatio on, sitä heiluvammaksi se käy. Siispä inflaatio pyritään ankkuroimaan mahdollisimman alas. Siis - mahdollisimman alas sillä tavalla mitattuna kuin keskuspankki haluaa inflaation ilmoittaa.

Inflaation määritelmä sitten tietysti vaihtelee talousalueesta toiseen. Federal Reserve laskee ns. core-inflaatiota niin, että siihen ei kuulu vaikkapa energian tai ruoan hinta. En tiedä tälle muuta selitystä kuin sen, että Fedin työntekijöiden täytyy olla ihmisiä, jotka eivät milloinkaan syö mitään eivätkä koskaan liiku mihinkään. Meille tavallisille ihmisille tämä core- tai pohjainflaatio ei ole kauhean hyödyllinen luku, koska se on hyvin kapea inflaatiomittari.

Mistä keskuspankki sitten saa rahansa? Ei se ole mikään monimutkainen toimenpide. Se menee näin. Sanotaan että pankki ABC tarvisee keskuspankkirahaa. Homma menee niin, että samaan aikaan kun keskuspankin tilille siirtyy omaisuutta (pankin arvopapereita), keskuspankki kylmän rauhallisesti vain kirjaa saldoa myyjän tilille. Mistä se raha tuli? Hihasta.

Virallisesti keskuspankki on olemassa, koska se on paitsi makrotalouspolitiikan (rahapolitiikan) määrääjä myös ns. “lender of last resort” eli lainaa viime kädessä luottokriisin estämiseksi, jos kukaan muu ei lainaa. Patsi no, tässähän se vitsi taas on. 2008 jälkeen keskuspankeista on enemminkin tullut tämmöisiä “buyer of last resort” -tyyppisiä organisaatioita. Ne ovat ostaneet arvopapereita, joita kukaan muu ei oikein huolinut. Ihan jännittävä interventio markkinoille. Koskahan aletaan puhua siitä, mitä ongelmia nämä interventiot tuottavat, eikä vain toivota niitä lisää?

Vielä yksi vitsikäs asia on se, että itsenäisyyteen vedoten keskuspankki ei voi lainata suoraan valtiolle rahaa. Näköjään varsinkin Federal Reserve on silti keksinyt, että sehän voi ostaa valtion arvopapereita.

“Onko valtiolla? Hei, kuulkaas, on idea teidän budjettivajeen ratkaisemiseen. Tehkää te siellä Treasuryssa jotain papereita, joissa lukee Treasury Bond, niin me teemme täällä sellaisia papereita, joissa lukee US Dollar. Vaihdetaan sitten noi paperit keskenämme, niin me saadaan korkotuloja ja te saatte uunituoretta rahaa.”

Ja miten onkaan, näinhän tässä on tehty, tosin sähköisesti. Kuten jo aiemmin tuli todettua, raha on velkaa eikä valtaosalle rahaa ole olemassa reaalista vastinetta. Ne ovat vain numeroita tietokoneiden ruudulla. Viimeiset setelirahoituskierrokset menivät nimellä “quantitative easing” eli kvantitatiivinen helpottaminen. Varmasti keskusapankkipiireissä virnistellään näille itse keksityille hienoille nimille ja koetaan jotain jännittävää tyydytystä siitä, että se meni taas kerran täydestä läpi.

Eli se siitä täydellisestä itsenäisyydestä.

Olen samaa mieltä, että modernissa rahajärjestelmässä on pakko olla keskuspankki, että hommat toimivat. Kyllä, keskuspankkien kautta menee sekkien käsittelyä ja tilisiirtoja pankkien välillä. Ne ovat muuten tehtäviä, joista keskuspankit aina ovat yrittäneet räpistellä irti, mutta koska alkuperäinen raha on keskuspankkirahaa, siitä on vaikea päästä eroon. Ongelma on vain se, että keskuspankit myös tuottavat ongelmia, joista ei liiemmin haluta puhua. Ja kuka sanoo, että tämmöinen systeemi pysyy loputtomiin pystyssä?

Tiedän että yksinkertaistin ja oikaisin muutamassa asiassa, mutta tämä ei olekaan akateeminen julkaisu vaan minun arkikielinen tiivistelmäni siitä, mitä olen oppinut. Voi tietysti olla, että molekyylini on väärä tai sitten en vaan syö lääkkeitäni, mutta jokin tässä epäilyttää. Yritän jatkuvasti löytää todisteita päinvastaisesta mielenrauhani palauttamiseksi, mutta mitä enemmän keskustelen alan oikeiden asiantuntijoiden kanssa, sitä levottomampi olo on iltaisin.

Jos eläisimme ääriliberaalissa yhteiskunnassa, jossa jokainen voisi perustaa keskuspankin, minä olisin jo ajat sitten perustanut omani. Olisi kivaa päästä edes kerran painamaan rahaa ja nähdä, että ihmiset oikeasti hyväksyvät sen maksuvälineenä.

Sitä päivää odotellessa.

www.jaakkosavolainen.fi

PS. Hae uusin Money, Markets & Milestones Report. Se on ilmainen talousjulkaisu, joka tutkii taloudellisia ja historiallisia trendejä. Hae se maksutta täältä: www.theMMMreport.com tai laita minulle sähköpostia.

Olen tässä kirjoitusketjussa puhunut siitä, mitä raha on ja miten raha syntyy. Seuraavaksi kerron vaikutuksia, joita keskuspankkien interventioilla on tavallisen ihmisen elämään.

Tiivistän pointin heti tässä alussa. Interventiot vaikeuttavat tavallisen kansalaisen elämää, koska ne aiheuttavat omaisuuslajien heiluntaa ja heikentävät näin piensäästäjien ja -sijoittajien turvaa, jota kerätään esimerkiksi eläkepäiviä varten. Interventiot edesauttavat kaiken kallistumista ja siten heikenteävät pienituloisten kansalaisten mahdollisuuksia tulla toimeen. Kova inflaatio polarisoi keskiluokkaa ja altistaa sosiaalisille levottomuuksille. Se tekee myös sijoittajien elämän verrattain hankalaksi.

Olet ehkä huomannut, että ruoka on kallistunut. Vuokrat pk-seudulla ovat tuplaantuneet vuosikymmenessä. Asuntojen hinnat ovat pilvissä. Rakenteellinen työttömyys on korkealla. Verot kiristyvät. Tuloerot kasvavat. Normaalitila on se, että taloudessa on jatkuvasti vakava kriisi. (Alla olevan luvun on pakko olla tarkka, koska se lukee ihan Iltalehden tasoisessa julkaisussa…)

Mikä sitten on ratkaisuni velka-addiktiivisen yhteiskunnan tervehdyttämiseksi? Että ei ole interventioita? Kuulkaa, minä olen kanssanne samaa mieltä, että kamalaa krapulaa on varmaankin helpointa hoitaa juomalla vaan lisää. Mutta ennen pitkää tulee se hetki, kun juopon pullo ei pysy kädessä enää, vaan koko henkilö romahtaa ja hänen elinsysteeminsä lakaa toimimasta. Voimme lykätä talousongelmien ratkaisua tuonnemmaksi elvyttämällä lisää ja painamalla rahaa, mutta ennen pitkää joudumme systeemisen romahduksen äärelle. Kysytte minulta helppoa ratkaisua tilanteessa, kun on juotu 10 vuotta putkeen ja aamulla on harhainen ja elintoimintoja uhkaava olo. 

Talous voidaan tietysti rakentaa uudelleen. En minä sitä sure. Systeemisten romahdusten seurauksena vaan on tyypillistä, että laajamittaiset geopoliittiset konfliktit eskaloituvat. Käykää vaikka Hertsegovinan Mostarissa ja katsokaa, miltä kaupunki näyttää nykyään vielä yli 15 vuotta sodan jälkeen. Keskustelkaa Bosnian Sarajevossa piirityksestä. Katsokaa kadulla kävelevien kansalaisten kasvojen perusilmettä. Tai jos uskallatte ja ette digauta henkikullastanne, käykää Baghdadissa.

Jaa että sodat ovat keskuspankkien syytä? No ei tietenkään! Pointtini on se, että talouspoliittiset ja geopoliittiset konfliktit punoutuvat tiukasti yhteen, eikä niitä pidä nähdä toisistaan erillisinä ilmiöinä. Interventioilla on laajamittaisia epätoivottuja vaikutuksia, joita ei yleisesti ottaen osata yhdistää niiden alkuperäisiin syytekijöihin.  Ymmärrän että kantani on sangen jyrkkä. Silti - haluan tuoda esille tämän näkökulman, koska en ole kertaakaan talouslehtiä lukiessani törmännyt vakavasti otettavaan kirjoitukseen, jossa edes mainittaisiin sanat “keinotekoisen alhainen korkotaso” ja “liiallinen velkavipu”.

Miten neuvoisin tavallista ihmistä? Toivoisin heidän olevan tietoisia siitä, miten raha toimii ja mitä he voivat itse tehdä suojautuakseen näiltä epätoivotuilta vaikutuksilta. Hyvä uutinen on se, että raha on pohjimmiltaan vain idea, ei niinkään seteleitä ja kolikoita. Huono uutinen on se, että joillekin ihmisille ideoiden (ajattelutapojen) vaihtaminen on vaikein asia maailmassa.

Olen toivoakseni saanut tuotua esille sen, että tullakseen paremmin toimeen on oltava hieman paremmin perillä raha-asioista kuin nyt. Jos ei ymmärrä peruskäsitteitä eikä ymmärrä, mitä raha on ja mistä se tulee, ei ole mitään toivoa. Edelleen ihmettelen, miksi perusasioita rahasta ei opeteta koulussa!

Olen tehnyt aikuisen elämäni työtä sen parissa, että pyrin opettamaan ihmisille rahasta ja sijoittamisesta. Osalle asiakkaistani tarjoan suoria palveluja varalisuuden kasvattamiseen, kun olen vakuuttunut siitä, että he todella ymmärtävät, mitä ovat tekemässä. Ei se niin vaikeaa ole, kun on kärsivällinen. Osan teistä tapaan seminaarisaleissa, osan varainhoidon suunnittelun piirissä. Oletpa sitten kummassa ryhmässä tahansa tai vain blogini epäsäännöllinen vierailija, toivotan sinulle onnea ja kehotan kyseenalaistamaan konventionaalisen tiedon rahasta ja sijottamisesta.

Hyvin meidän käy. Talouden talvi loppuu kyllä aikanaan. Onnea matkaan, ystävät!

www.jaakkosavolainen.fi

PS. Hae tästä uusin Money, Markets & Milestones Report. Se on ilmainen talousjulkaisu, joka tutkii taloudellisia ja historiallisia trendejä. Hae se maksutta täältä: www.theMMMreport.com tai laita minulle sähköpostia.

Satuttekohan tietämään sellaisen vanhan stalinistilaulun, jossa lauletaan että “Raha ei sikiä pankissa, työmies”? Kun kuulin sen ensimmäistä kertaa, meinasi tulla korviini peräpukamia. Ei ainoastaan laulun sanoman takia, vaan koska raha nimenomaan sikiää pankeissa.

Raha on nykyään enimmäkseen merkintöjä pankkien tietojärjestelmissä. Valtaosa rahasta ei ole seteleitä ja kolikoita, valtaosalle rahalle ei siis ole reaalista vastinetta. Missä muualla raha olisi siis voinut muodostua kuin pankissa? No, vaikka laulun laulaja ei tätä ymmärtänyt (hän tunnusti ettei ymmärrä muitakaan “porvarien saloja”, ehkä hänen olisi laulamisen sijaan vain kannattanut käydä vähän koulua), raha siis syntyy pankissa.

Alkuperäinen raha tulee pankkiin keskuspankista. Pankki lainaa keskuspankilta rahaa ja saa lainansa ns. keskuspankkirahana. Rahan luominen alkaa tästä keskuspankkirahasta. Rahan luominen tapahtuu, kun myönnetään luottoja. Siihen liittyy oleellisesi luotonlaajeneminen, jonka pyrin kuvaamaan seuraavaksi mahdollisimman yksinkertaisesti. Osalle lukijoistani tämä on tuttua kauraa, osa joutuu hieman ponnistelemaan. 

Katsotaan esimerkkiä, niin homma aukeaa parhaiten.

Kuvitellaan että pankkien asiakkaat eli yleisö pitää aina kaikesta rahastaan 10 % käteisenä ja loput tilillä. Jos siis on 1000 EUR, tästä 100 EUR on käteisenä ja 900 EUR pankkitilillä. Asiakkaat tunnetusti haluavat lainata pankeilta rahaa kaikenlaisiin hankintoihin. Meillä on tässä Matti, jolla on tilillä 900 EUR ja käteisenä 100 EUR. Matti on pankin ABC asiakas.

Pankki ABC lainaa keskuspankista 100 milj. euroa. Syntyy uutta keskuspankkirahaa, joka tulee pankille ABC. Matti ja muut asiakkaat haluavat lainata rahaa ABC:lta. Pankki lainaa omille asiakkailleen koko summan 100 milj. Asiakkaat - Matti muiden mukana -  pitävät tästä käteisenä 10 milj. ja 90 milj. he tallettavat pankkeihin. Ei ole väliä, tallettavatko he pankkiin ABC vai jonnekin muualle.

Esimerkin pankkien on pidettävä talletuksistaan 5 % reservinä. Eli jos luulet, että tilillä näkyvät talletukset ovat pankissa rahana, olet erehtynyt. Pankilla EI OLE kaikkea rahaa. Itse asiassa heillä on vain hyvin vähän. Esimerkissämme se on 5 %. Lopun 95% pankit lainaavat asiakkailleen.

Eli ei pankeilla ole rahaa. On lähinnä velkaa. Mutta se ei ole edes asian vitsikkäin puoli. Katsokaapas tätä!

Yleisö siis lainaa ensin 100 milj. He pitävät 10 milj. käteisenä. He tallettavat 90 milj. Tarkoittaako se, että pankki LAINAA tästä talletuksesta 95% eli 85,5 milj. edelleen? Kyllä. Ja siitä rahasta yleisö pitää 10% eli 8,55 milj. itsellään ja loput he tallettavat. Jne. Jne.

Sama raha siis alkaa kiertää lainojen muodossa yhä useammalle, eikä yhdelläkään pankilla ole kaikkia talletuksia kassassa. Mitä tapahtuu, jos kaikki asiakkaat haluavat nostaa talletuksensa kerralla? Niin ei yksinkertaisesti saa tapahtua. Sitä kutsutaan nimellä “bank run” eli talletuspako. Koska pankeilla ei ole antaa kaikkia talletuksia kerralla, se menee heti konkurssiin, jos yleisö nostaa kerralla kaikki talletuksensa. (Talletuspaot alkavat muuten aina pienistä asiakkaista.)

No, jos kerran keskuspankista alun perin tullut 100 milj. lainataan ja talletetaan monta kertaa talouteen, niin eikös rahamäärä silloin kasva? Kyllä, juuri niin. Tämän vuoksi sitä kutsutaan luotonlaajenemiseksi. Kuinka paljon uutta rahaa (velkaa, muistattehan, kaikki raha on velkaa) talouteen syntyy? Katsotaan taulukkoa, jossa on tämän esimerkin luvut. 

100 milj. alkuperäistä keskuspankkirahaa kasvaa niin, että lopulta pankit antavat lainaksi 689.655 milj., yleisö pitää käteisenä 68.966 milj., yleisö tallettaa 620.690 milj. ja pankki tallettaa takaisin keskuspankkiin 31.034 milj. (Jos jotakuta kiinnostaa, luotonlaajenemisen likiarvon voi laskea geometrisellä sarjalla.)

Luotonlaajeneminen ei riipu siitä, mihin pankkiin asiakkaat tallettavat rahansa. Luotonlaajenemiseen liittyy ns. luotonlaajenemiskerroin eli “money multiplier”. Se voidaan aina laskea, jos tilastot ovat saatavilla. Vitsi onkin nimenomaan siinä, että viralliset tahot hyvin harvoin laskevat ja julkistavat tilastoja luotonlaajenemiskertoimesta.

Toisin sanoen jos olet ostanut joskus asunnon, saamasi lainaraha on uutta rahaa, joka on syntynyt pankissasi. Se on viime kädessä vedetty hihasta. Sitä ei ollut olemassa. Nyt se on! Tadaa!

Jos 100 milj. keskuspankkirahaa voi saada näin hurjan rahamäärän lisäyksen aikaan tavallisissa pankeissa, eikö olisi perusteltua ainakin hillitä tätä alkuperäistä keskuspankkirahan määrää? Alla on Yhdysvaltain keskuspankin Federal Reserven tase. Käyrä kuvaa rahaperustaa (monetary base) eli yksinkertaistaen sitä, paljonko keskuspankki on painanut rahaa - ennen kuin se on mennyt tavallisille pankeille. Tätä rahamäärää, joka mittaa mm. pankkien myöntämiä luottoja, ei enää USA:ssa julkaista vuoden 2006 jälkeen. Siihen “ei kuulemma ole tarvetta”, kuten keskuspankin entinen johtaja Alan Greenspan asian ilmaisi.  

Eli raha siis tulee aluksi keskuspankilta ja sitten se luotonlaajenemisen myötä moninkertaistuu tavallisissa pankeissa. Tämä johtuu siitä, että pankkien reservit voivat olla vajaat (esimerkissä 5%). Raha syntyy kuin syntyykin pankeissa.

Ongelma on se, että stalinistilaulun fanittajat luulevat rahan syntyvän työstä ja säästävät sitten rahan pankkiin. Samaan aikaan keskuspankit painavat rahaa nopeammin kuin kukaan voi sitä säästää. Äkkiseltään tulee mieleen, että onkohan meille jätetty rahasta jotakin opettamatta silloin kouluvuosina? Kun katsoo, miten aikuiset ihmiset sitten toimivat rahan kanssa, ei oikein tiedä pitäisikö itkeä vai nauraa.

Mutta siitähän tässä kaikessa juuri on kyse.

Ensi kerralla käyn läpi muutaman asian tästä keskuspankkien taseiden pullistelusta eli hienosti sanottuna kvantitatiivisestä kevennyksestä (=rahan painamisesta). Lupaan olla menemättä teoreettisiin yksityiskohtiin ja kertoa hyvin käytännöllisesti, mitä seurauksia sillä on tavallisten ihmisten elämään.

Muistakaa varoa ainakin vähän, kun keskuspankkiiri hymyilee!

www.jaakkosavolainen.fi

PS. Hae tästä uusin Money, Markets & Milestones Report. Se on ilmainen talousjulkaisu, joka tutkii taloudellisia ja historiallisia trendejä. Hae se maksutta täältä: www.theMMMreport.com tai laita minulle sähköpostia.

Jatkan tässä kirjoituksessa siitä, mihin viimeksi jäin.

Aiemmin vain kolikot olivat rahaa. Seteli oli vain saamisoikeus kolikkoon. Sittemmin setelistäkin on tullut rahaa. Paperiraha on siis ollut saamisoikeus kolikoihin. Jos sinulla on vanhoja Suomen markkoja, näet että niissä lukee, että ne voi vaihtaa arvometalliin. Samoin USA:n dollarissa on lukenut vielä 1960-luvullakin, että setelin voi vaihtaa arvometalliin.

Nykyään, kun olemme paperikannassa eli Fiat-rahassa, jännittävä asia on tämä: Kaikki raha on käytännössä velkaa. Pankin käteinen on velkaa asiakkaille. Keskuspankissa näkyvät pankin talletukset sitten? Ne ovat keskuspankin velkaa pankille.

Mihin velka sitten viime kädessä kohdistuu? Jos sinulla on 10 EUR seteli, se on velkaa. Se on saamaoikeus. 10 EUR setelisi on saamaoikeus keskuspankin 10 euroon. Siis mitä? Kyllä. Mutta setelihän on se 10 euroa! Niinpä niin. Rahasi on velkaa, mutta sen saamaoikeus on vain saamaoikeuden muodossa, eli ei ole enää olemassa sitä, mihin sillä on oikeus. Se on uskomattomin kusetus (”innovaatio”, eräät sanovat, ja jossakin määrin olen samaa mieltä), mitä on pitkään aikaan saatu läpi yleisölle, mutta kaikki uskovat siihen.

Mihin setelin arvo perustuu? Miksi 10 EUR seteli on arvokas? Koska kaikki muutkin uskovat siihen, että se on arvokas. Me olemme niin tottuneita siihen, että seteli on arvokas ja kaikki muutkin hyväksyvät sen vaihdon välinenä, että tottumus vain ajaa siihen. 

Entä jos joku voisi viedä uskon siihen, että paperilla, jossa lukee ”10 euroa”, on arvoa? Niin käy vääjäämättä. Viimeistään sitten, kun Eurooppaa koskettaa suuri sota. Kuten jo todettiin, raha joutuu aina sodan uhriksi. Pelkästään Vietnamin sodan seurauksena on purettu edellinen Bretton Woodsiksi kutsuttu rahajärjestelmä (USA:n dollari oli sidottu kultaan hinnalla $35/unssi, muiden maiden valuuttojen kurssit oli sidottu dollariin), jonka jälkeen siirryttiin Fiat-rahaan. Fiat-rahassa valuutan arvo perustuu siihen, että valtio lupaa sillä olevan arvoa. Hienosti on mennyt, sillä jotenkin olen siinä käsityksessä, että kun 1970-luvulla uuden kerrostaloasunnon sai 20.000 mk:lla, niin nykyään koirankopin kokoisen asuntoa muistututtavan käytetyn kolon saa 600.000 mk:lla tai 100.000 eurolla. 

Katsokaapa alla olevaa Bretton Woods -rahajärjestelmän aikaista 1 dollarin seteliä. “Silver Certificate” ja “One Silver Dollar Payable to the Bearer on Demand”. Uudessa, Fiat-rahassa eli paperikannassa olevassa dollarissa lukee vain “Federal Reserve Note”. Tästä on kyse. Seteli näyttää samalta, mutta sen saamaoikeus oikeasti arvokkaaseen hopeaan on poistettu. 

Suomen Pankin pääkonttori on Helsingin Kruunuhaassa tontilla, joka vuonna 1875 maksoi 16.000 mk. Tontin kauppahinta 16.000 mk olisi tämän päivän rahassa 27,75 €. Mieti nyt itse, haluaisitko perinnöksi mieluummin tontin Kruunuhaassa vai 27,75 €. 

Jos olemme fiksuja, emme ylipäätään tavoittele rahan keräämistä. Raha ei säilytä arvoaan. Kaikkien paperirahojen arvo menee lopulta nollaan. Se on vain ajan kysymys. Edes 10 vuoden tähtäimellä raha ei säilytä hyvin arvoaan. Rahan etu on siinä, että se on likvidi ja sen arvo säilyy käytännössä samana tästä huomiseen. Pidemmän päälle sitä ei kuitenkaan kannata säilöä, koska inflaatio ja kriisit nakertavat sen arvon varmasti pois. 

Sääntö on tämä. Älä kerää rahaa, kerää varallisuutta. Raha ei säilytä arvoaan, hyvä varallisuus säilyttää.

Raha on sis eri asia kuin varallisuus, ja raha on velkaa. Velkaan liittyy se, että takaisin maksetaan sekä pääoma että korko. Jos kaikki raha on velkaa, mistä sitten saadaan rahaa sen koron maksamiseen? Ymmärrän että kysymys on äärimmilleen yksinkertaistettu, ja olen kulkenut oikoreittiä tämän kysymyksen asettamiseksi, mutta nyt olemme asian ytimessä.

Rahaa korkoon ei ole. Se pitää painaa. Ja sen vuoksi yhteiskunnissa, joiden valuutta on velkaa, velan määrän täytyy kasvaa.Jos kaikki velka maksettaisiin kerralla pois, koko rahajärjestelmä ja yhteiskunta romahtaisivat. Sen vuoksi rahajärjestelmässä on pidettävä huoli, että yleisö haluaa ottaa velkaa. Kaikki perustuu bluffiin, että jossakin on aina joku, joka on halukas ottamaan velkaa. Tämä ei ole vitsi, vaan yksinkertaisesti se, mihin moderni paperirahajärjestelmä perustuu. Keskuspankit lisäävät jatkuvasti rahan määrää taloudessa niin, että rahan arvo heikkenee tavoitellun määrän. Ja ennen pitkää reilun sadan vuoden takainen kauppahinta Kruunuhaan tontista on nykyrahassa enää 27,75 €.

En kuulu ihmisiin, jotka kannattavat klassiseen kultakantaan palaamista. En myöskään kuulu niihin, jotka puhuvat kullasta ja hopeasta ikuisena ostovoiman säilyttäjänä. Sen sijaan puhun siitä, että ainakaan valuuttaa ei kannata hillota, vaan sillä pitää ostaa varallisuutta, jonka arvo voi säilyä sukupolvien yli. Raha ei ole varallisuutta, koska se on velkaa. Raha on sitä varten, että se vaihdetaan johonkin, joka on varallisuutta, joka ei ole velkaa. Esimerkiksi kiinteistöt, tietyt arvopaperit ja vaikkapa arvometallikolikot eivät ole velkaa.

Jos jotakuta epäilyttää, yksinkertaisinko tekstissäni asioita liikaa ja olenko ehkä harhapolulla väittäessäni rahaa velaksi, suosittelen lämpimästi tarkistamaan asian tositilan keskustelemalla esimerkiksi Suomen Pankin asiantuntijoiden kanssa ja lukemaan taloustieteen teoksia. Hyviä taloustietelijöitä aloittaa ovat vaikkapa Joseph Schumpeter ja Ludwig von Mises.

Käyn ensi kerralla läpi vielä sen, kuinka ja missä moderni raha oikein syntyy, esittelen erään pelottavan kuvaajan (joka mielestäni jokaisen pitäisi painaa mieleensä) ja kerron hieman sen seurauksista tavallisten ihmisten - siis sinun ja minun - arkielämään.

Ensi kertaan.

www.jaakkosavolainen.fi

PS. Hae tästä uusin Money, Markets & Milestones Report. Se on ilmainen talousjulkaisu, joka tutkii taloudellisia ja historiallisia trendejä. Hae se maksutta täältä: www.theMMMreport.com tai laita minulle sähköpostia.